Moni kokee olevansa epämusikaalinen, vaikka syytä ei olisi – Synnymme kaikki musikaalisina olentoina

Image
Kaksi ihmistä laulaa karaokea.

Moni kokee olevansa epämusikaalinen, vaikka syytä ei olisi – Synnymme kaikki musikaalisina olentoina

Joka puolella voi kuulla musiikkia, mutta minkä vuoksi se on ihmisille tärkeää? Millaista merkitystä musiikilla on hyvinvoinnillemme? Entä miten itseään laulutaidottomana pitävää voisi kannustaa laulamisen pariin? Näitä kysymyksiä käsitellään artikkelissa, joka on alun perin julkaistu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 6/2009.
Ava Numminen,
Jaakko Erkkilä,
Minna Huotilainen,
Kirsti Lonka
15.9.2009

Tiedetään, että musiikkia on ollut kaikissa kulttuureissa muinaisista esihistoriallisista ajoista lähtien. Charles Darwin tunnisti musiikin yleismaailmallisuuden ja musiikin vahvat siteet emootioihin. Hän liitti musiikilliset taipumukset lajinkehityksessä hyötyihin partnerin saamisessa: Tanssi- ja laulutaito edustavat kuntoa, voimaa, koordinaatiokykyä ja terveyttä.

Joidenkin nykytutkijoiden mielestä etenkin miespuoliset rock-muusikot ovat elävä todiste musiikin käyttökelpoisuudesta pariutumismarkkinoilla. Moderni aivotutkimus vahvistaa puolestaan sen, mikä kansa on tiennyt aina: ”viini, laulu ja naiset” tai modernimmin sex, drugs and rock ’n roll kuuluvat yhteen. Nimittäin samat aivojen syvien osien mielihyväkeskukset aktivoituvat, olipa stimulanttina mikä tahansa näistä vieheistä!

Parinvalinnan lisäksi musiikin on esitetty palvelleen lajinkehityksessä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmäponnistuksia ja motoristen taitojen kehittymistä. Professori Steven Mithen esittää useita näkökulmia mainiossa kirjassaan, joka kertoo laulavista neandertalinihmisistä. Yksi kiinnostavimmista on ajatus siitä, että yhdessä musisointi ja tanssiminen voivat saada aikaan eräänlaisen minuuden laajentuman, minän rajojen liudentumisen muihin.

Meillä kaikilla on luultavasti kokemuksia tällaisesta kohonneesta yhteisyyden tunteesta. Ajatellaanpa vaikkapa urheilukilpailukatsomoa, jossa aallot, huudot ja laulu tempaavat mukaansa, ja suomalainen mieskin päästää esiin suuria tunteita. Tällaisista kokemuksista, tapahtuivatpa ne sitten muinaisilla leiritulilla tai modernissa katsomossa, seuraa todennäköisesti tunnetiloja, jotka puolestaan edistävät yhteistyöhalukkuutta myös jatkossa.

Toinen esimerkki koskee musiikin ”kaukovaikutuksia”. Jos kotona hyräilee keittiössä ja perheenjäsen yhtyy hyräilyyn toisessa huoneessa, syntyy kokemus yhteisyydestä, vaikka kumpikin puuhailee omiaan toisiltaan näkymättömissä. Samoin kommunikoivat ryhmän jäsenet ehkä savanniolosuhteissa toistensa kanssa päivän mittaan laulaen.

Kun laulun kautta oli vahvistettu yhteenkuuluvuuden tunnetta jo pitkin päivää, päivän päätteeksi keräännyttäessä oli ryhmähenki valmiiksi olemassa. Yksittäisten ihmisten valmius mukautua yhteisiin tavoitteisiin oli varmistunut.

Muinainen musisointi ja tanssiminen lienevät hyödyttäneet myös metsästysketteryyttä. Jos pystyy tanssiessa koordinoimaan liikkeensä, onnistuu saalistamisessa todennäköisesti paremmin kuin se, joka ei liikahda paikaltaan.

Vastasyntynyt tunnistaa äänikotinsa

Moderni musiikin aivotutkimus on viime vuosina avannut varsin mielenkiintoisia näkymiä myös ihmisen psykologisen varhaiskehityksen kannalta. Raskauden puolivälistä lähtien sikiö reagoi ääniin säikähdysrefleksillä, pään ja silmien liikkeillä sekä pulssin muutoksilla. Sikiön kuulojärjestelmä on valmis jo noin kuusikuukautisena.

Jos odottava äiti soittaa, laulaa, tanssii tai kuuntelee musiikkia intensiivisesti, saa kokemus muun muassa äidin tunnereaktioihin liittyvien hormonimuutosten kautta aikaan vahvemmat muistijäljet sikiölle kuin vain taustalla soiva musiikki. Sikiö pystyy rekisteröimään ulkomaailman ääniä niin tarkasti, että vastasyntyneenä vauva tunnistaa ”omansa”.

Ensimmäinen musiikkikulttuuri on siten valmis syntymähetkellä. Siihen kuuluvat äidin ja muiden läheisten äänet, jotka vauva erottaa vieraiden äänistä. Vastasyntyneet suosivat kohdun taustaäänien tyyppisiä ääniä, puhetta ja raskausajan muita tuttuja ääniä. He tunnistavat äänien perusteella omansa ja varhaiset muistijäljet liittävät heidät yhteisöönsä, ”äänikotiin”.

Vauvat tunnistavat oman äidin äidinkielen muiden kielien joukosta puheen prosodian, äänen tyypillisen korkeuden, painon ja puhenopeuden, perusteella. Myös rytmitaju on kehittynyt niin, että vauvat pystyvät erottamaan toisistaan sävelsarjoja, joissa melodia pysyy samana, mutta rytmi vaihtuu.

Laulamisen kuuntelu, erityisesti melko korkeassa äänialassa lauletut laulut, ovat vauvalle mieluisia. Äidin laulamat laulut ovat vauvan suosiossa, vaikka niitä laulaisi tuntematonkin henkilö. Laulaminen onkin pienen vauvan luonnollista hoitamista. Levoton vauva voi ”hypnotisoitua” laulusta, ja kehtolaulu rauhoittaa sekä vauvan että laulajan.

Toistaminen on tärkeää varhaisen musiikillisen havainnoinnin kehittymisessä. Vauva toivoisikin usein samojen laulujen toistamista enemmän kuin aikuiset jaksaisivat laulaa. Tutut melodiakulut luovat turvallisuuden tunnetta.

Musiikki ajallisena toimintana on yhteydessä myös keskittymiskykyyn.

Monet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lapsen aivotoiminta hyötyy musiikillisesta toiminnasta. Kuulokyvyn kehittymisen kannalta musiikki tarjoaa oivallista materiaalia: äänien korkeuksien, sävyjen ja kestojen erottelua, järjestyksen muistamista ja niin edelleen.

Musiikillisten äänien erojen havaitseminen valmentaa pientä lasta kielellisesti esimerkiksi äidinkielen havaitsemiseen, tavun käsitteen hahmottamiseen ja sanavaraston kehittymiseen sekä isompaa lasta vieraiden kielten ymmärtämiseen ja lausumiseen. Musiikki ajallisena toimintana on yhteydessä myös keskittymiskykyyn.

Näitä musiikkiharrastuksen ja musiikista kiinnostumisen positiivisia ”sivuvaikutuksia” voidaan havaita lapsilla, jotka käyvät musiikkileikkikoulua, soittavat jotain soitinta tai osallistuvat yhteismusisointiin esimerkiksi koulun kuorossa tai bändissä.

Musiikki terapeuttisena ja kuntouttavana välineenä

Ihmiskunta on aina musisoinut, ja lapsi omaksuu jo sikiöaikana oman yhteisönsä musiikkia. Myös musiikin terapeuttinen käyttö esimerkiksi kivun lievittäjänä tai surun ja kuoleman kohtaamisessa lienee ikivanhaa.

Koska musiikki ei-kielellisenä, merkityksiä kantavana järjestelmänä mahdollistaa myös varhaisten vaikeiden tunnekokemusten käsittelyn turvallisella tavalla, puheeseen perustuvan psykoterapian voisi usein täydentää tai jopa korvata musiikkiterapeuttisin keinoin.

Kehittyvien tutkimusmenetelmien ja toiminnan lisääntymisen ansiosta on pystytty todentamaan aivojen ja fysiologian tasolla niitä vaikutusmekanismeja, joihin esimerkiksi musiikin kuuntelun kuntouttava vaikutus aivoverenkiertohäiriöstä toivuttaessa perustuu.

Laulaminen voi muodostua varsinaiseksi lääkkeeksi ihmiselle. Kuorossa laulaminen koetaan tärkeänä muun muassa psyykkisen ja fyysisen virkistyksen antajana. Omasta tai lähiomaisen depressiosta kärsivät tai omaisen kuolemaa surevat ihmiset kertovat, että säännöllinen kuoroharjoitus auttaa kestämään vaikeissa elämäntilanteissa. Saa olla ikään kuin hetken lomalla huolistaan.

Muistisairaat ihmiset hyötyvät erityisen paljon laulamisesta ja musiikista, aktivoivathan ne aivoja erittäin laaja-alaisesti. On olemassa paljon kokemustietoa ja enenevässä määrin myös tutkimustietoa siitä, kuinka laulaminen edistää myönteistä vuorovaikutusta, jolloin hoitotilanteet sujuvat leppoisammin kummankin kannalta.

Laulaminen toimii myös oivallisena muistelun välineenä. Parhaimmillaan laulujen kautta eletyt muistot edesauttavat muistisairaan haurastuneen identiteetin edes hetkellistä eheytymistä.

Liikunnallisista esteistä kärsiville laulaminen mahdollistaa aktiivisen lihastyön siinä osassa vartaloa, jonka voimaa tarvitaan sekä asennon ylläpitämiseen että hengityselimistön tehokkaaseen toimintaan. Tästä syystä laulaminen on liikuntarajoitteiselle hyvin sopivaa, toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää liikuntaa.

Musiikki toimii myös muissa ikäryhmissä yhteyden rakentajana sellaisissa tapauksissa, joissa ihmisellä on syystä tai toisesta vakavia vajeita vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa. Nuorten musiikin kuunteluun liittyy usein mielialan ja vireystilan säätelyä musiikin avulla.

Musiikkia voidaan tietysti käyttää myös arveluttavalla tavalla esimerkiksi joidenkin alakulttuurien yhteiskuntakielteisen sanoman vahvistajana. Musiikki on vahva väline niin hyvässä kuin pahassa. On syytä myös muistaa, että yhtä lailla kuin ihminen tarvitsee musiikkia, hän tarvitsee myös hiljaisuutta. Hiljaisuuden uhanalaista luonnonvaraa onkin syytä vaalia.

Pelkkään ”omaksi iloksi soitteluun” ei oikein tunnu aina olevan tilaa.

Musiikin ja muiden taideaineiden osuus ja arvostus kouluopetuksessa on vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana, eivätkä musiikkipohjainen kuntoutus ja terapiatoiminta ole kunnolla vakiintuneet osaksi virallista hoitojärjestelmää. Edellä esiteltyjen tutkimustulosten valossa tällaista kehitystä on vaikea ymmärtää.

Vaikuttaako kielteisen kehityksen yhtenä tekijänä ekspertoituminen – suuntaus, joka on havaittavissa muissakin harrastuksissa kuin musiikissa? Ekspertoituminen tarkoittaa muun muassa suorituspainotteisuutta. Harrastamisen pitäisi olla systemaattista, jotta se koettaisiin hyödylliseksi ja jotta se ainakin implisiittisesti mahdollistaisi ammattiin tähtäämisen. Pelkkään ”omaksi iloksi soitteluun” ei oikein tunnu aina olevan tilaa.

Toisaalta on näkyvissä kapinaa: instituutioihin sidotun musiikin harrastamisen arvo on ehkä laskemassa, eivätkä kaikki enää suostukaan jäämään taka-alalle puuttuvan musiikillisen koulutuksensa vuoksi. Ainakin karaoke on tullut jäädäkseen. Itseilmaisun, sosiaalisten suhteiden ja demokraattisen ”musiikki kuuluu kaikille” -ajatuksen kannalta karaokea voikin pitää erittäin tervetulleena ilmiönä.

Kun pohditaan musiikin ja hyvinvoinnin yhteyksiä, on kysyttävä myös, miten epämusikaaliseksi tai laulutaidottomaksi itsensä kokeva ihminen saa irti musiikin hyvinvointivaikutuksista? Miksi ylipäätään niin monet kuitenkin kokevat olevansa epämusikaalisia tai laulutaidottomia?

Lahjakkuuskäsitykset ja motivaatio musiikissa

Käsitys musikaalisuudesta ja laulutaidosta syntyy tavallisesti jo lapsuudessa ja liittyy usein suoritus- ja vertailutilanteisiin.

Ajatellaanpa, että 8-vuotias Liisa pyrki musiikkiluokalle mutta ei päässyt. Opettaja oli todennut Liisan laulaneen hieman nuotin vierestä ja jatkanut: "Kun me haetaan musikaalisia lapsia, että pärjäävät sitten musiikkiluokalla."

Ennen tapahtumaa Liisa oli ollut innokas laulaja, mutta kokeen jälkeen laulaminen väheni samoin kuin innostus musiikkia kohtaan. Hän alkoi jännittää kaikkia laulamiseen liittyviä tilanteita, pelätä epäonnistumista ja vältellä laulamista. Koska laulaminen väheni, laulutaito heikkeni, mikä edelleen vähensi luottamusta omaan laulamiseen.

Aikuisiän kynnyksellä Liisa on sisäistänyt käsityksen omasta laulutaidottomuudestaan. Laulamistilanteet ovat kiusallisia ja hän kokee itsensä ulkopuoliseksi. Musiikkikin on jäänyt taka-alalle, koska hän arvelee olevansa aika epämusikaalinen.

Esimerkki kertoo jokseenkin tyypillisestä arkiajattelusta, jonka mukaan laulutaito ja musikaalisuus ovat olemukseltaan synnynnäisiä, pysyviä ja periytyviä ominaisuuksia, jotka ihmisellä joko ovat tai eivät ole.

Opettajan kommenttia ja Liisan laulamisinnon hiipumista voidaan tarkastella motivaation näkökulmista attribuutioteorian ja suorituksen odotusarvoteorian avulla.

Attribuutioteorian mukaan ihmisellä on luontainen taipumus antaa selityksiä havaitsemilleen tapahtumille. Onnistumisia ja epäonnistumisia kohdatessaan ihminen alkaa automaattisesti tehdä päätelmiä tapahtuman syistä. Hän miettii, liittyykö epäonnistuminen omaan itseen vai ulkoisiin tekijöihin, onko asioiden tila pysyvä vai muuttuva ja voiko asialle tehdä jotain.

Opettajan sanat heijastelivat kulttuurissamme vallitsevia käsityksiä laulutaidosta ja musikaalisuudesta. Saamansa palautteen perusteella Liisa omaksui samat käsitykset: koska epäonnistuminen johtui itseen liittyvästä, sisäisestä, pysyvästä ominaisuudesta, mitään ei ollut tehtävissä laulutaidon parantamiseksi.

Liisan attribuutiot olisivat voineet muuttua, jos hänen olisi ollut mahdollista saada tietoa siitä, etteivät laulutaito ja musikaalisuus suinkaan ole pysyviä ominaisuuksia (eivätkä edes keskenään sama asia). Liisa olisi tarvinnut käytännöllistä opastusta laulutaitonsa kehittämiseen. Näin ei missään vaiheessa kuitenkaan tapahtunut.

Suorituksen odotusarvoteorian mukaan ihminen yrittää optimoida mahdollisuutensa onnistua, samalla kun pyrkii välttämään epäonnistumista. Epäonnistumisen pelko jossain tehtävässä saa ihmisen ennakoimaan huonoa lopputulosta ja välttelemään sitä.

Esimerkin Liisan olisi myöhemmin tehnyt mieli opetella soittamaan jotain instrumenttia, mutta koska hän ei uskonut olevansa riittävän lahjakas, hän ei koskaan edes yrittänyt toteuttaa haavettaan. Hänelle oli syntynyt välttämismotivaatio musiikillisiin aktiviteetteihin.

Lähestymismotivaatio sen sijaan syntyy, kun ihminen uskoo onnistuvansa. Tällöin hän suhtautuu asiaan positiivisesti ja tarttuu siihen innostuneesti sekä voi myös optimoida todennäköisyyden onnistua.

Kaikkein suurinta mielihyvää saadaan tehtävistä, joissa onnistutaan, vaikka todennäköisyys onnistua koettiin alun perin pieneksi. Tällöin ihminen kokee ikään kuin ylittävän itsensä. Kannustavalla palautteella on suuri merkitys tämänkaltaisen oman sisäisen motivaation syntymiselle.

Leikkiessä koetaan myös virtauskokemuksia, uppoudutaan täysin toimintaan ja unohdetaan ajankulu.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa, että toiminta sinänsä on motivoivaa, eikä ihminen tarvitse ulkoisia palkkioita innostuakseen tehtävästä. Eräiden psykologisten perustarpeiden – kuten autonomian, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden – tyydyttäminen liittyy sisäiseen motivaatioon.

Kavereiden kanssa leikkiminen lienee parhaimmillaan esimerkki sisäisestä motivoituneesta toiminnasta: leikkiessä tehdään itsenäisiä ratkaisuja (autonomia), koetaan pystyvyyttä ja yhdessä tekemisen hauskuutta ja jännitystä. Leikkiessä koetaan myös virtauskokemuksia, uppoudutaan täysin toimintaan ja unohdetaan ajankulu.

Myös musisointia voi ajatella leikkinä. Liian tiukka ulkoa tuleva säätely tekee siitä helposti vain suorittamista, jolloin virtauskokemukset, leikillisyys ja vähitellen sisäinen motivaatio herkästi alkavat kuihtua. Ulkoinen ja sisäinen motivaatio eivät kuitenkaan sulje pois toisiaan.

Myönteinen motivaatiokehityskaari voi kulkea esimerkiksi seuraavalla tavalla. Aluksi Matti alkaa harrastaa pianonsoittoa, koska vanhemmat ehdottavat sitä ja lupaavat jotain mukavaa palkinnoksi (motivaation ulkoinen säätely). Toisessa vaiheessa Matin itsearvostusta nostaa se, että hän soittaa sukulaisten syntymäpäivillä ja kaikki aina taputtavat innoissaan (motivaation sisäistetty säätely).

Kolmannessa vaiheessa Matti alkaa arvostaa itse soittamista ja harjoittelua sekä sisäistää niitä arvoja ja ajattelutapoja, jotka ovat muusikoille tyypillisiä. Harrastus on kehittynyt osallisuudeksi muiden soittajien kanssa, jolloin Matti kokee itse antavansa tärkeän panoksen esimerkiksi yhteissoittotilanteisiin (motivaation tunnistettu säätely). Neljännessä vaiheessa Matti on sitoutunut soittamiseen sekä säätelee taitavasti harrastustaan ja sen yhteyksiä muuhun elämäänsä. On voinut syntyä elinikäinen rakkaus ja kiinnostus musiikkiin ja soittamiseen.

Laulutaidottomuus ei ole pysyvä ominaisuus

Monet suomalaiset ovat kouluaikaisten laulukokeiden perusteella saaneet laulutaidottoman leiman, mutta toivoa on ilmassa. Nykyisen tutkimusnäytön mukaan nuotilleen laulamisen ongelmat eivät merkitse pysyvää kyvyttömyyttä kehittää laulamistaan. Ei ole olemassa totaalista laulutaidottomuutta.

Laulutaito moniulotteisena ilmiönä on muun muassa suhteessa siihen, mitä laulutaidolla tarkoitetaan. Riittävän hyvän laulutaidon kriteerit ovat tilannesidonnaisia ja voivat tarkoittaa esimerkiksi osallistumista yhteislauluun tai vaikkapa oopperalaulajan ammatillista kompetenssia.

Täysin kohtuuttomalla tavalla on monien laulusuu sulkeutunut nimenomaan erilaisissa testaustilanteissa. Huono testimenestys on voinut liittyä suorituspaineisiin ja jännittämiseen. On myös muistettava, että mikään yksittäinen testitilanne ei kerro ihmisen kyvystä kehittyä taidossa.

Eri taidot kehittyvät hieman eri tahtiin lapsilla; se, että ei osaa laulaa nuotilleen samaa laulua kuin suurin osa ikätovereista, ei tarkoita, etteikö oppisi laulamaan. Päinvastoin, jos tällaista lasta kannustetaan laulamisessa, suurin osa aluksi nuotin vierestä laulaneista lapsista oppii spontaanisti laulamaan nuotilleen.

Tiedetään tosin, että osa ihmisistä kärsii amusiaksi nimitetystä kyvyttömyydestä hahmottaa sävelkorkeuksia. Amusia aiheuttaa käytännön elämässä selkeästi havaittavan äänenkorkeuksien hahmotusvaikeuden: amuusikko ei kykene esimerkiksi tunnistamaan tutuimpiakaan lauluja pelkän sävelen perusteella ilman sanoja.

Amuusikkoja on kuitenkin väestötasolla niin vähän, että amusiaepäily kannattaa unohtaa, jos haluaa alkaa laulaa. Suurimmalla osalla ihmisistä suurin laulamiseste on nimittäin ajattelutottumuksissa – siinä, että on alettu uskoa omaan laulutaidottomuuteen. Sitä paitsi sopivilla harjoituksilla myös korvan erottelukykyä voidaan aivan ilmeisesti muokata, onhan hermoverkkomme tärkeä ominaisuus plastisuus.

Vaikka kaikista ei tulekaan laulutaivaan karitamattiloita enempää kuin kaikista ei tule viheriöiden tigerwoodseja, jokainen voi kehittää laulutaitoaan lähtötasosta tai iästä riippumatta. Laulun ensiaskelia otettaessa on ensiarvoisen tärkeää, että ilmapiiri on kannustava.

Omaan ääneen ei yksinkertaisesti voi tutustua, jos on koko ajan varottava virheitä ja epäonnistumista. Jos keskitytään pelkästään epäonnistumisen välttämiseen, ei onnistuminen yleensä edes ole mahdollista.

Usein kysytään, voiko äiti laulaa vauvalleen, vaikka melodia menisikin omia teitään. Vastaus on ehdottomasti myönteinen. Vauvan kannalta tärkeintä on saada äidin äänen avulla turvallisuuden kokemuksia. Meneekö laulu nuotilleen tai ei, on toisarvoinen seikka.

Musiikin terapeuttiset, tunnekokemuksia, henkistä ja hengellistä yhteyttä eheyttävät vaikutukset on tunnettu vuosituhansien ajan. Tarvitsemme eri musiikkilajien hyviä ammattilaisia, mutta ammattilaiset eivät voi koskaan korvata sitä ilon ja yhteyden tunnetta, kun itse laulaa tai soittaa yhdessä muiden kanssa. Olemme musiikillisia olentoja, sinä ja minä.

Artikkeli perustuu Tieteen päivillä 10.1.2009 pidettyyn paneelikeskusteluun.

Lue myös:

Esittävän taidetanssin merkitys identiteetille Parkinsonin taudissa

Kuinka etnomusikologia (epä)onnistui Suomessa

Selviytymismatkalla suoritusyhteiskunnassa

Ava Numminen on musiikin tohtori, psykologi ja laulunopettaja.
Jaakko Erkkilä on musiikkiterapian professori Jyväskylän yliopistossa.
Minna Huotilainen on kasvatustieteen professori Helsingin yliopistossa.
Kirsti Lonka on kasvatustieteen professori Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuus

Erkkilä, Jaakko ja Heinonen Yrjö 1995. Avaa mielesi musiikille. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Huotilainen, Minna 2004. Sikiöaikainen oppiminen valmistaa tien syntymänjälkeiseen elämään. Tieteessä tapahtuu 4:14–16, 2004.
Huotilainen, Minna 2008. Mitä hyötyä puhuvasta ja laulavasta hoitajasta voi olla ennenaikaisena syntyneelle vauvalle? Neonataalihoitaja, 2, 2008.
Hämäläinen, H., Laine, M., Aaltonen, O. ja Revonsuo, A. 2006. Mieli ja Aivot. Kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Turku: Turun yliopisto.
Kurkela, Kari 1997. Mielen maisemat ja musiikki. Helsinki: Sibelius-Akatemia.
Levitin, Daniel 2006. This is your brain on music. Understanding a human obsession. Lontoo: Atlantic Books.
Levitin, Daniel 2009. Musiikki ja aivot. Helsinki: Terra Cognita.
Milovanov, R., Huotilainen, M., Välimäki, V., Esquef, P.A.A. ja Tervaniemi, M. 2008. Musical aptitude and second language pronounciation skills in school-aged children. Neural and behavioral evidence. Brain Research, 2008, 1194, 81–89.
Mithen, S. 2006. The Singing Neanderthals. The Origins of Music, Language, Mind and Body. Lontoo: Weidenfeld and Nicolson.
Numminen, A. 2005. Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Studia Musica, 25. Helsinki: Sibelius-Akatemia.
Särkämö, T., Tervaniemi, M., Laitinen, S., Forsblom, A., Soinila, S., Mikkonen, M., Autti, T., Silvennoinen, H.M., Erkkilä, J., Laine, M., Peretz, I. ja Hietanen, M. 2008. Music listening enhances cognitive recovery and mood after middle cerebral artery stroke. Brain, 2008, 131, 866–876.